DP-27 — miksi suomalaiset sotilaat arvostivat neuvostoliittolaista pikakivääriä

Suomella oli oma pikakivääri. Miksi suomalaiset sotilaat silti arvostivat viholliselta vallattua DP-27:ää – tuttavallisemmin Emmaa? 47 patruunan levylipas ja hyväksi koettu toimintavarmuus tekivät neuvostoliittolaisesta sotasaalisaseesta arvokkaan osan suomalaisen jalkaväen tulivoimaa. Menestyksellä oli kuitenkin hintansa: painavat lippaat, kuumeneva piippu ja jatkuva huollon tarve. Tässä jaksossa tarkastelemme, miten Emma nousi Lahti-Saloranta m/26 rinnalle ja jatkosodan lopulla Suomen armeijan yleisimmäksi pikakivääriksi. Selvitämme, mitä ase tarjosi rintamamiehelle, millaisen kuorman sen varusteet muodostivat ja miksi Jyväskylän Valtion kivääritehtaan korjaukset sekä suomalainen varaosa- ja lipasvalmistus olivat sen käyttöhistoriassa ratkaisevia. Mukana on myös Mauno Koiviston sodanaikaisen Emman tarina ja pieni henkilökohtainen esine, joka auttoi tunnistamaan aseen vuosikymmeniä myöhemmin. Emman historia kertoo aseesta, johon monet oppivat luottamaan – ja ihmisistä, jotka pitivät sen toimintakunnossa. Minkä muun sotasaalisaseen suomalainen käyttöhistoria ansaitsisi oman jaksonsa? Kerro kommenteissa ja tilaa Rintaman Legendat. #DP27 #Sotahistoria #Talvisota #Jatkosota