Kuikanhuuto

​ @Sukupolviensäkeet Kuikan reviirihuuto ”kuuik-kukuuik-kukuuik” kesäillassa on ehkä vaikuttavin ääni suomalaisessa luonnossa. Ei tarvitse ihmetellä mistä lintu on nimensä saanut, eikä linnun äänestä voi erehtyä. Olemme saaneet seurata mökkirantamme läheisyydessä pesivää kuikkaparia jo usean vuoden ajan. Kuikat viihtyvät järvellä varhaisesta keväästä pitkälle syksyyn tarjoten mukavaa seurattavaa ja kuunneltavaa järvimaisemaan. Keväällä ja kesällä voi nähdä kuikkien rauhallista uintia ja sukeltelua järvellä, kuunnella niiden äänekästä juoksua vedenpinnalla linnun kiihdyttäessä vauhtiaan lentoon lähtöä varten. Syksyisin kuikat uiskentelevat sulassa sovussa jopa parinkymmenen yksilön kokoisessa parvessa järvellä, keräten voimia ja valmistautuen muuttomatkaan. Kuikat palaavat takaisin kotijärvelle jäiden sulettua ja tuovat mukanaan paitsi kesän ja lämmön, niin myös oikean tunnelman. KUIKKA Jälleen kuuluu huuto kuikan ikäväänsä ääneen laulaa nostaa päätä kääntää kaulaa ottaa janoon pitkän huikan Miehen aatos tätä rataa syksy talveksi jo mataa tuttu ääni illansuussa ruskan värit koivupuussa Tähtikartta taivahalla kylmä vesi kuikan alla Pohjantähti nyt jo siellä ohjaa kohta lentotiellä Tuuli kuivaa märkää selkää kauas katsoo järvenpäätä nuuhkii tuulta miettii säätä lintu tuttuaan ei pelkää Talven kylmä – nousi tähti etelään jo kuikka lähti arjen kiireet, ilot – surut soivat kiukaan tutut urut Hanki kasvaa – luonto muuttuu tuttu ääni siitä puuttuu löylyn mahti tuskin puolet unhoitu ei kaikki huolet Kevään voima talven voittaa suolla kaukaa teeri soittaa hiki nousee pinta kastuu uusi mies taas ulos astuu Saunan taika taas kuin ennen kesän tullen talven mennen takaisin jo kuikka tuli heti kun vaan järvi suli Lasse Tolvanen